Tiilikaton Maalaus

Neulaskaarre, turenki, Janakkala. 260m²

Tiilikaton maalaus ja pesupalvelut Hämeenlinnan ja Tampereen alueella. Teemme myös peltikaton pesut ja maalaukset.
Tiilikattojen, kuten muidenkin kattojen pesuja aloittaessa on hyvä tarkistaa aluskatteen kunto tai onko sitä ollenkaan.

Aluskatevauriot korjataan tietenkin ennen pesutyön aloitusta. Mahdolliset tiilivauriot käydään myös läpi ja rikkinäiset tiilet vaihdetaan uusiin.

Tässä kohteessa oli kyseessä sen verran uusi rakennus, että tiilet eivät olleet kärsineet niin pahoin Suomen ankarista olosuhteista.

Joillekin olisi pelkkä katon pesu riittänyt mutta tarkastuksessa huomasimme tiilen huokoisuuden alkaneen ja katsoimme asiakkaan kanssa parhaaksi vaihtoehdoksi katon pinnoituksen.

Tuotteina käytimme Renotec tiilikattopinnotteita. Tiilikatto olisi hyvä pinnoittaa ei pelkästään ulkonäkösyistä, vaan myös tiilen+katon toimivuuden kannalta.

Pinnoite täyttää tiileen syntyneet huokoset, joihin ilmassa leijailevat itiöt mielellään pesiytyvät. Näistä huokosista sammalkasvu saa alkunsa.

Tiilikatto suositellaan harjattavaksi tai puhallettavaksi kaksi kertaa vuodessa, mikään katto ei pärjää ilman huoltotoimenpiteitä.

Tässä muutama Kuva maalatuista tiilikatoista:

Tiilikaton maalaus ja pesupalvelut Hämeenlinnan ja Tampereen alueella. Teemme myös peltikaton pesut ja maalaukset. Tampereen valtatie, 300m2

Tiilikaton maalaus ja pesupalvelut Hämeenlinnan ja Tampereen alueella. Teemme myös peltikaton pesut ja maalaukset.Nurmijärvi 280m2

Tiilikaton maalaus ja pesupalvelut Hämeenlinnan ja Tampereen alueella. Teemme myös peltikaton pesut ja maalaukset.

Hämeenlinna 265m2